Taivas Business Design is about creating NEW business based on customer
insight and executing it by integrating operations, sales and marketing
resulting a superb customer experience
Näytetään tekstit, joissa on tunniste johtaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste johtaminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. syyskuuta 2009

Happea ja valoa liikkeenjohdolle

Tällä hetkellä suurin osa yritysjohdon ajasta kuluu pakollisten asioiden eteenpäin viemiseen. Rahoitustilanne, kulujen karsiminen, markkinoiden hiljeneminen ja päätöksen teon keskittyminen väistämättä alkavat painaa harteilla. Johtaja on tässä tilanteessa yksinäisempi ja organisaation johtaminen ja suunnan näyttäminen on haastavaa.

Tilanne kutistaa näkökulmaa ja moni asia pysähtyy. Organisaatio ympärillä odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu? Odotus kääntyy pian painostavaksi. Asiat eivät liiku. Tällä hetkellä pysähtyneisyys tuntuu ehkä konkreettisimmalta tilannekuvaukselta. Sopeuttamisen ja kehittämisen pitäisi kulkea rinnakkain. Tuntuu siltä, että ensimmäisellä raiteella on nyt tungosta ja toisella huomattavasti hiljaisempaa.

Organisaatio kaipaa mielekästä ja uutta johtotähteä. Näkemystä, johon voidaan uskoa ja joka vie seuraavalle tasolle. Energiaa joka purkautuu kun lopultakin päästään tekemään jotain uutta ja rakentaa tulevaisuutta. Happea, joka sytyttää kipinän liekkeihin. Valoa, joka syntyy tuloksista.

Organisaatio, joka pystyy sopeuttamisen rinnalla rakentamaan tulevaisuutta selviää paremmin ja pysyy elastisempana, kilpailukykyisempänä kuin pysähtyneet kilpailijat.
Tilastot osoittavat että matalasuhdanteen aikana innovaatioihin ja kehitykseen satsanneet yhtiöt ovat menestyneet noususuhdanteessa selvästi keskivertoa paremmin. Loppujen lopuksi kysymys saattaa olla osittain organisaatiopsykologiasta. Tekeminen pitää liikkeellä ja pitää mielen virkeänä. Tulevaisuus näyttää paremmalta. Toki kehitys on myös tuottanut konkreettisia tuote- ja palveluinnovaatioita joille kilpailukyky on voitu perustaa.

Toisinaan nykyisten toimintatapojen haastaminen on virkistävää. Haastaminen tuottaa uusia tuotteita, palveluita, keinoja olla tärkeämpi asiakkaalle, liikevaihtoa, tuloksia, kilpailukykyä... Energiaa. Hapelle ja valolle on nyt käyttöä. Pysähtyneisyys tuottaa vain ahdistusta.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Tsingin Kaanin johtamisoppeja

Luin juuri Conn Igguldenin kirjan ”Lords of the Bow”. Kirja kertoo Tsingis Kaanin (Genghis Khan) tarinan. Sinänsä koko historiallinen viitekehys oli lumoava: Mongolian vaeltelevat heimot pakotettiin Tsingis Kaanin johdolla yhteen 1200 ekr. Irrallaan eläneet ja jatkuvaan liikkeeseen ja sotaan tottuneet heimot liittyivät kansakunnaksi, joka oli riittävän vahva uhmaamaan Kiinaa ja lopulta valloitti Bekingin (Yankin) pakottaen keisarin kumartamaan ennen kuin hänelle myönnettiin armahdus sotakorvauksia vastaan.

Kun seuraavaksi tartuin sosiologian kirjaan aivot raksuttivat edellistä tarinaa. Heimot olivat selviytyjiä, joita ajoi ensisijaisesti kosto. Loputtoman pitkän ajan sorrettuina olleet heimot hyväksyivät uuden kansakunnan ja omaksuivat yhteisen vihollisen, jonka maailma oli tyystin toinen. 1200 ekr. Kiinassa oli keisarin johtama sivistysvaltio, joka kävi kauppaa joka perustui valuuttaan, yhteiskuntaroolit olivat erilaistuneet ja kaupunkivaltiot olivat yhteiskunnan keskipisteitä. Mongolian heimoilla ei ollut mitään muuta kuin teräksen kovia miehiä, jousi ja maailman kestävimmät hevoset jotka kestävät kylmää syömällä lunta. Uskomattoman kiinnostava viitekehys. Conn Iggulden oli tehnyt laajan selvityksen kirjan pohjaksi ja koska tuolloin dokumentoitiin jo historiaa, monet tapahtumat on kuvattu todenmukaisesti.

Bekingin piirityksen kestäessä heimot kävivät rauhattomiksi ja Tsingis Kaani perusti neljä sotajoukkoa, jotka hän organisoi kenraaliensa johtamiksi yksiköiksi. Hänen jouduttua salamurhayrityksen kohteeksi heimojen johtajat olivat ottaneet vanhaa valtaansa takaisin ja kansakunta alkoi natista liitoksisstaan. Jakamalla neljä sotajoukkoa kenraaliensa johtamiksi yksiköiksi nämä heimojen väliset ristiriidat ratkesivat ja joukot hitsautuivat yhteen taistellessaan yhteistä vihollista vastaan. Samalla organisaatioon johdettiin komentoketju, jolla varmistettiin yksiköiden toimintakyky, kenraalin kaatuessa. Komentoketju varmisti myös etteivät vanhat heimosuhteet sotkeneet yhteistä asiaa. Lainaus, heimoilla oli omat viirinsä ja värinsä, joista Tsingis Kaani sanoi:
We came here from a hundred different tribes. I have brought wolves to this plains. And I say to you all, there are no tribes under the sky father. There is only one Mongol nation and it begins this night, in this place. We are brothers in blood, separated too long ago for anyone here to know. I claim a greater family of all tribes, a blood tie to you all. I call you as brothers to my standard and we will ride as one family, one nation. I have bound the colours. When they are bleached white, there will be no differences between them. They will be the standard of a nation."

Kun näitä tapahtumia ja niiden perusteluita suhteuttaa tämän päivän yrityskauppoihin, organisaatioiden sulauttamisiin, yhtiöiden uudelleen organisointeihin ja johtamiseen, tuntuu ettei mikään ole noiden päivien jälkeen lopulta muuttunut, vaikka aikaa on kulunut yli 3000 VUOTTA! Mongolian heimojen väliset asiat olivat kuitenkin tietyllä tavalla ”puhtaita”. Kiinan organisaatioissa pelattiin politiikkaa ja vedeltiin naruja, mongolian heimojen joukoissa miehet selvittivät ristiitansa keskenään. Kirjaa lukiessa oli pakko pysähtyä välillä miettimään, mikä on tämän päivän johtajan auktoriteetin, aseman ja kunnioituksen tausta. Miten noustaan johtajaksi? Perustuuko johtajuus todella johtamiseen, vai noustaanko johtajaksi muista syistä? Tässä ohjeet, jotka Tsingis Kaani antoi pojilleen, ennen kuin he lähtivät kolmen sotajoukon mukana valloittamaan Kiinan kaupunkeja kun hän itse jäi näännyttämään Bekingin kansaa nälkään:

”You will not be princes away from this camp. I have made that clear to your generals. There will be no special treatment for my sons. You will travel as any other warrior of the people and when you are called to fight, thre will be no one to save you because of who you are. If you are raised to be officers, it will only be because you have shown yourselves to be quickthinking, skilled and brave beyond the men around you. No one wants to be led by a fool, even a fool who is my son.
However, you are my sons and I expect to see the blood run true in each of you. The other warriors will be thinking of the next battler, or the last. You will be thinking of the nation you could lead. I expect you to find men you can trust and bind them to you. I expect you to push yourselves harder and more ruthlessly than anyone else ever could. When you are frightened, hide it. No one else will know and whatever causes it will pass. How you held yourself will be remembered. When you are tired, never speak of it and others will think you are made of iron. Do not allow another warrior to mock you, even in jest. It is something men do to see who has the strenght to stand against them. Show them you will not be cowed and if it means you must fight, well, that is what you must do.”
Hänen poikansa kysyy: ”What if it is an officer who mocks us?”
Vastaus: ”I have seen men try to deflect such things with a smile of dipping their head, or even capering to make the others laugh all the harder. If you do that, you will never command. Take the order you are given, but keep your dignity. From this day on, you are no longer children. If you have to fight, even if it is a friend, put him down as fast and hard as you possipbly can. Kill if you have to, or spare him – but beware putting any man in your debt. Of all things, that causes resentment. Any warrior who raises his fist to you must know he is gambling with his life and that he will lose. You are travelling with men who respect only strenght greater than theirs, men harder than themselves. Above everything else, they respect success. Remember it!”


Kova maailma kasvattaa kovia miehiä, selviytyjiä. Tsingis Kaanin armeija valloitti Kiinan. Tämän päivän yritykset ja työympäristö ovat tietysti toisenlainen maailma, mutta sitä ei voi unohtaa, että me ihmiset emme ole lopulta muuttuneet niin paljon kuin ympäristö jossa me elämme. Johtajuus, rehellisyys, vaatiminen ja palkitseminen, uhraukset ja yhteistyö, keskinäinen luottamus ja yhteiset tavoitteet johtavat edelleen tuloksiin. ”Above everything else, they respect success”. Kun tiimi voittaa, kukaan ei ajattele uhrauksia jotka tehtiin voiton eteen. Tiimi kittää johtajaa, joka asetti vaatimuksia ja johti tiimin voittoon. Jokainen haluaa lisää, syntyy voittamisen kulttuuri. Syntyy tiimi, joka pystyy voittamaan. Tsingis Kaani johti joukkonsa pienten voittojen ja luottamuksen kasvattamisen kautta suuriin voittoihin. Kukaan ei voita suurimpia taisteluita kylmiltään.

Johtajan tehtävä on vaatia, ohjata resursseja panostamaan oikeisiin asioihin, käskeä tarvittaessa ja muistaa kiittää. Johtaja jota halutaan seurata vaatii muilta paljon ja itseltään vielä enemmän. Ennen pitkää työ tuottaa tulosta. Tiimi kehittyy ja paranee, kilpailukyky kovenee. Jokainen yksilö nauttii tuloksista ja omasta kehityksestään, tiimi hitsautuu yhteen. Työ tuntuu palkitsevalta ja merkitykselliseltä.

Esimies, joka on arvostettu johtaja saa enemmän aikaan kuin johtaja, jota ei arvosteta. Tsingis Kaanin ohjeissa pojilleen on runsaasti epämuodikkaita johtajuuden teemoja. Hänen johtajansa ei näytä haavoittuvuuttaan tai heikkouttaan. Hän on johtaja, koska hänellä on miesten kunnioitus. Uskon, että todellisen auktoriteetin syntyminen edelleen noudattaa noita 3000 vuotta vanhoja kaavoja, vaikkakin hieman erilaisessa viitekehyksessä.

Tosiasia on, että Tsingis Kaanin armeija voitti, koska hänen miehensä olivat taitavampia, kovempia, määrätietoisempia ja peräänantamattomampia kuin vastustajansa. Tämä pätee tähän päivään aivan samoin kuin 3000 vuotta sitten. Matalasuhdanne on yhteinen vihollinen, myös tässä kilpailussa menestyvät taitavimmat, kovimmat, määrätietoisimmat ja peräänantamattomimmat. Tiimit, joilla on vahvat johtajat ja voitontahto.

maanantai 31. elokuuta 2009

Sosiaalinen media ja kilpailukyky markkinoilla

Harvoille tulee yllätyksenä, että sosiaalinen media on kova juttu. Miten kova onkin sitten eri asia. Jos ajattelee suuryritysten johtoryhmän agendaa ja keinoja nostaa oman yrityksen kilpailukykyä, sosiaalinen media on varsin harvojen johtoryhmien agendalla.

Sosiaalinen media syntyy spontaanisti, jos sitä ei rakennetat tietoisesti. Spontaani suosittelu on todennäköisintä, kun asiakkaan odotukset ylitetään tai alitetaan reilusti. Ylittäminen on nykytilanteessa varsin harvinaista, kun henkilöstön moraali ja mieliala on matalapaineen alla leikkauksien, lomautusten ja yleisen harmauden kohteena. No, juuri tässä on mahdollisuus tänään. Kun yleinen mieliala on se mikä on, omaan henkilöstöön ja asiakkaisiin panostaminen on fiksumpaa ja vaikuttavampaa kuin koskaan.

Johtoryhmän agendalla voi olla henkilöstön hyvinvointi, siellä pitäisi olla ymmärrys yrityksen kilpailukyvystä. Keinot perustuvat johtamiseen. Määrätietoisen sosiaalisen median strategian rakentamiseen saa apua erinomaisilta kumppaneilta, mutta jos fundamentit ovat pielessä hyvä yritys voi kääntyä massiiviseksi vitsiksi tai halveksunnaksi. Jos johtoryhmä kuittaa 5%:n asiakastyytymättömyyden mitättömänä ja nämä 5% tarttuvat blogiin, facebookiin, jne pian yhtiön maine on kuralla. Sosiaalinen media = avoimuus. Jyvät erotellaan akanoista tehokkaamin kuin aiemmin. Sana kiertää ja vaikuttaa nopeammin ja laveammin kuin ikinä.

Tervetuloa läpinäkyvään markkinatalouteen, jossa hyvät nostataan, heikot pudotetaan ja keskinkertaisuudet siunaavat hiljaisuuden.

Luo Forrester tikapuumallin profiili

Taivas Lab KEY NOTE Rory Sutherland TED esitys. Kertaus portailta - toimii toistona.

6 minuutin seminaari mobiilimarkkinoinnista. Mukana myös suomalainen Blyk

Jos huokasit jo helpotuksesta ja totesit "mobiilimarkkinoinnista ei tarvitse välittää - siitä ei ole mihinkään", saatoit iloita liian aikaisin. Ohessa 6 minuutin setti, jossa pikaesittelyssä kiinnostavia mobiilimarkkinoinnin sovelluksia.