Taivas Business Design is about creating NEW business based on customer
insight and executing it by integrating operations, sales and marketing
resulting a superb customer experience

torstai 20. toukokuuta 2010

Sulake vahvassa kasvussa – yhtiö teki historiansa parhaan taloudellisen tuloksen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä


Maailman suurimman teinien virtuaaliyhteisön, Habbo Hotelin, kehittäjä Sulake teki alkuvuonna historiansa parhaan vuosineljänneksen. Tammi-maaliskuussa 2010 yhtiön liikevaihto kasvoi yli 25 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan nähden, ollen nyt 14,7 miljoonaa euroa. Vahva liikevaihdon kasvu yhdistettynä vuoden 2009 lopulla tehtyihin toiminnan tehostamisiin ja kustannussäästöihin kasvattivat myös yhtiön tulosta merkittävästi. Sulakkeen EBITDA ajanjaksolta oli 2,3 miljoonaa euroa eli 15 prosenttia liikevaihdosta.

Sulakkeen liikevaihto tulee tällä hetkellä 32 eri maasta, joissa Habbo Hotel on avoinna 11 eri kieliversiona. Habbo Hotelissa vierailee kuukausitasolla yli 15 miljoonaa kävijää, jotka käyttävät yhteensä noin 45 miljoonaa tuntia palvelussa.

”Habbo Hotelin alkuvuoden vahva kasvu on seurausta palveluun jatkuvasti tehtävistä tuoteparannuksista, mukaansatempaavista kampanjoista sekä virtuaalitavaroiden myyntiin liittyvän mallin uudistuksista”, kommentoi Sulakkeen toimitusjohtaja Timo Soininen. ”Näiden uudistusten myötä parantunut Habbon käyttökokemus kasvattaa luonnollisesti myös käyttäjien suositteluja ja näin ollen myös käyttäjämäärät ovat lisääntyneet. Lisäksi aktiivisuutemme sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa sekä muut asiakashankintakumppanuudet ovat edesauttaneet kasvuamme. Mainosmarkkinoiden kansainvälinen elpyminen on myös vahvistanut mainosmyyntiämme, joka on niin ikään alkuvuoden aikana kasvanut suotuisasti”, Soininen jatkaa.

Sulakkeen 10 vuoden kokemus jatkuvasta online-palvelun kehittämisestä, yhteisöjen ylläpitämisestä sekä virtuaalitavaroihin perustuvan liiketoimintamallin ja maksujärjestelmien rakentamisesta kansainvälisesti kantaa nyt hedelmää.
Aikana jolloin monet nettipalvelut vielä etsivät kestäviä liiketoimintamalleja, Sulakkeen näkymät vuodelle 2010 ovat erittäin lupaavat. Yhtiö odottaakin liikevaihdon ja tuloksen kasvun jatkuvan vuoden ensimmäisen neljänneksen tahdissa. Kasvua odotetaan sekä käyttäjämyynnin että mainosmyynnin puolelta.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Taivas Business Design kaupallistamassa liikeideoita




Funktionaalisen tekstiilin kaupallisuutta selvitettiin AMK-TULI-ohjelmassa

HAMKin muotoilun koulutusohjelmasta valmistunut Riitta Nikkonen on saanut liikeidealleen rahoitusta AMK-TULI-ohjelmasta.

Nikkosen idea on kehittää, valmistuttaa ja myydä funktionaalisuuden sisältäviä kudottuja kangasmallistoja sekä asiakastarpeen mukaan räätälöityjä tekstiilisovelluksia, joissa yhdistyvät materiaalien testatut funktionaaliset ominaisuudet ja korkealaatuinen design. Tämän lisäksi tarkoituksena on tuottaa alaan liittyvää konsultointi- ja tuotekehityspalvelua funktionaalisten erikoistekstiilien sovellusalueilla. Idea syntyi Nikkosen tehdessä opinnäytetyötään, jonka yhteydessä hän kehitti kuosiinkudotun, antibakteerisen, hopeaa sisältävän vaatetuskangasmalliston. Mallistolle haettiin rekisteröity tavaramerkki nimeltä BeneFactor.
Nikkosen ideaa on jalostettu AMK-TULI-hankkeena kahdessa eri vaiheessa, joihin myönnettiin rahoitus kahden konsulttifirman palkkaamiseen. Ensimmäisessä vaiheessa – Concentra Ky:n vetämänä – tehtiin liikeidean kaupallistamisselvitys.

Toisessa vaiheessa Taivas Business Design Oy:n johdolla alettiin rakentaa yrittäjätiimiä sekä selkeyttää liikeideaa ja liiketoimintamallia.


Jatkokehitystä ja testausta

Nikkonen aikoo jatkaa kangaslaatujen tuotekehitystä. Tällä hetkellä on meneillään koe-erien valmistus ja testaus uuden kangastoimittajan kanssa. Tämän jälkeen uudet laadut ovat valmiita kaupallisiin toimenpiteisiin ja isompien erien valmistus voidaan toteuttaa. Nikkonen on saanut hyvää palautetta BeneFactor-kangasmallistostaan kolmelta suurelta kotimaiselta potentiaaliselta asiakkaalta, ja koemarkkinointiprosessi heidän kanssaan on edelleen käynnissä.

Kotimaisten asiakkaiden lisäksi Nikkonen tähyää kansainvälisille markkinoille. – Kun asiat ovat kunnossa tuotteen ja toimittajan näkökulmasta, koemarkkinointia on jatkettava kaikille potentiaalisille kotimaisille yrityksille, jotka ovat jo selvillä. Lisäksi tulisi tehdä markkinatutkimus mahdollisista vientiasiakkaista Euroopan alueella.
Brändinrakennusta ja liiketoiminnan käynnistelyä
Tuotteen kokonaisvaltainen brändinrakennus on aloitettu hyvissä ajoin, jotta toiminnan vaikuttavuus olisi riittävä jo markkinoinnin alkuvaiheessa. Lisäksi käydään läpi mahdollisuutta kehittää uusia tuotteita jo ennen yrityksen perustamista. Ennen yrityksen perustamista edessä on tulevan yrityksen kokoonpanon, vastuunjaon sekä työnteollisten ja taloudellisten panostusten sopiminen.
– Periaatteessa yrittäjätiimi on koossa. Mukana minun lisäkseni on Henri Lievonen, joka on aiemmin toiminut Finlayson Forssan myyntipäällikkönä, ja muutama muu henkilö. Yritystä ei ole vielä perustettu, koska käsityksemme mukaan liiketoiminnan käynnistäminen edellyttää kansainvälisten markkinoiden nykyistä perusteellisempaa selvitystä. Vaikka kaikki vaatetusalan yritykset, joihin olemme olleet yhteydessä, ovat olleet kankaista kiinnostuneita, Suomessa on nykyisellään niin vähän vaatetusteollisuutta, että pelkästään kotimaan markkinoiden varaan liiketoimintaa ei kannata käynnistää, Nikkonen toteaa.

AMK-TULI-ohjelmasta apua idean kaupallistamisessa
Nikkonen kokee hyötyneensä AMK-TULI-ohjelmasta paljon. – Jos olisin jäänyt yksin ideani kanssa, asiat tuskin olisivat edenneet näin pitkälle. TULI-hankkeen mahdollistamat laaja-alaiset selvitykset ovat luoneet uskoa ideani kaupallistamismahdollisuuksiin. Muotoilijana/tuotesuunnittelijana omat edellytykseni yritystoimintaan eivät yksin riitä ja siksi potentiaalisen yrittäjätiimin löytyminen on ollut minulle ehdottoman tärkeää.


Myös rahoituksen avulla mahdollistunut konsulttifirmojen kanssa työskentely on ollut hyvin avartava kokemus Nikkoselle, sillä asiantuntijoiden avulla hän on osannut ottaa huomioon monia sellaisia asioita, jotka olisivat muuten jääneet prosessissa huomioimatta. – Olen hyvin kiitollinen, että olen päässyt mukaan TULI-ohjelmaan ja toivon, että jo tehty työ kantaa hedelmää ja pääsemme vielä kolmanteen vaiheeseen, liikeidean kaupallistamiseen, Nikkonen kiittelee.

Teksti: Jari Hakkarainen




maanantai 1. maaliskuuta 2010

Twitter user evolution -effect on learning, productivity, confidence & job satisfaction

This is my personal user evolution experience. Please, share your experience & knowledge by commenting.

I've been a Twitter user since october 2009. In Finland Twitter is still an emergin platform and Facebook dominates. My wake-up call was MCPC2009 event where I was sitting next to @Grahamhill and watched him making notes of the seminar's best gold nugget insights and learnings in Twitter, filtering facts, disagreeing in some degree and presenting his case by linking to research, academic papers, cases etc. along with his insights, experience and professional learnings. I was totally impressed. That was something I couldn't believe was happening. I realized Twitter was a channel that enabled integrating in to a world of kindred spirits, learning and collaborating in an incredible way.

I became an addict at once. My first priority was to learn about open innovation and co-creation practices. Business Design is about innovation in very profound way and I was swept away with the knowledge I was getting from amazing professionals all over the world. I was like a sponge sucking every bit of information, re-tweeting the best nuggets and implementing the learnings in to the practice of my daily work.

Quite soon though I had to shut down TweetDeck while I was working. I couldn't concentrate on creating while the screen was blinking with new info all the time. I had to go and see what was going on. My work in creating got fractured and it was hard to concentrate. My desktop library of whitepapers, academic papers and cases crew at amazing speed and it was impossible to read everything I found. I started feeling I was constantly behind. I learned to take Tweets in just once a day.

In a short period of time my working and learning practices have changed profoundly. Previously it was hard work finding cases and benchmarks around the world, now I'm drowning in them. It was very difficult to bring anything new to the table as everybody was consuming same mediums and sources of information. Now there's plenty. I've got a direct channel to people's thinking, their resources, experiences and oppinions. Professionals who share the same passion and interests that I do. I've got access to worlds best mentors, really. Even if I'm in the distant corner of Europe.

The Twitter use has revolutionalized my learning methodology and the speed of adaptation. My productivity has boosted as the quality of the brainfood has improved. But I think I've now reached the next level of Twitter user evolution..

When I was 25, I published a book, Digital Business - Tomorrows reality in 2000, year later Mobile Marketing Handbook. I was young, hungry and lacked self preservation. I was confident though about my thinking and got major satisfaction about accomplishing something. Now, at this stage of Twitter User Evolution I feel like I'm digesting other peoples thinking and feel inadequate about not publishing myself. The information available is so high quality and great that I feel the bar rising. The competition is daunting. Re-Tweeting feels like accepting the fact that I haven't created something but I'm sharing other peoples thinking like a hub in between. The highest possible professional satisfaction I've ever got is from creating something totally new based on the clients problem and making it real. Now the productivity is great but the level of satisfaction and inspiration is not quite as high because I'm using other peoples learnings that they have published to me, which I haven't found and realized as insights myself.

Now I feel like I have to get back on track and gain confidence and inspiration from publishing. However, it feels extremely difficult to find a fresh perspective, something original in the middle of such overwhelming flow of great material, which eg. @grahamhill, @mashable, @chrismessina, @chrissbrogan, @eskokilpi, @business_design, and so many others are publishing. Creating their insight and refined perspective and sending it out instead of just re-Tweeting others.

Twitter user evolution for me has been 1. realizing the opportunity 2. consuming the data 3. learning to share, connect and filter 4. felt good about gaining followers 5. got frustrated on beeing a respondent instead of beein a contributor, and operating as a hub for my followers 6. gaining self confidence and satisfaction back by starting to produce and contribute. What would be the next?

What's your take on the professional Twitter user evolution? Has somebody researched peoples evolution as members in a professional Twitter community arena and their growth as professionals in it? Has anybody data on similar personal growth in co-creation and open innovation online environments?

Luo Forrester tikapuumallin profiili

Taivas Lab KEY NOTE Rory Sutherland TED esitys. Kertaus portailta - toimii toistona.

6 minuutin seminaari mobiilimarkkinoinnista. Mukana myös suomalainen Blyk

Jos huokasit jo helpotuksesta ja totesit "mobiilimarkkinoinnista ei tarvitse välittää - siitä ei ole mihinkään", saatoit iloita liian aikaisin. Ohessa 6 minuutin setti, jossa pikaesittelyssä kiinnostavia mobiilimarkkinoinnin sovelluksia.